Pohjoismaiden neuvoston palkintojenjakotilaisuus lähetetään suorana Tukholmasta 29. lokakuuta
Pohjoismaiden neuvosto jakaa vuosittain viisi palkintoa, joilla pyritään lisäämään kiinnostusta Pohjoismaiden kirjallisuuteen, kieliin, musiikkiin, elokuviin ja innovatiivisiin ympäristötekoihin. Tämän vuoden palkintojenjakotilaisuuden järjestää Pohjoismaiden neuvoston Ruotsin valtuuskunta. Pohjoismaiden neuvoston presidentti Hans Wallmark kiittelee vahvaa ehdokasasettelua ja Pohjoismaiden läheistä kulttuuriyhteistyötä näin:
– Pohjoismaiden neuvoston palkinnoilla on tuiki tärkeä tehtävä, koska niillä voidaan huomioida ja tukea pohjoismaista taideilmaisua ja inspiroivia ympäristöpanostuksia. On hienoa, että kokoonnumme yhdessä Tukholmaan nauttimaan pohjoismaisen kulttuurin antimista ja ennen kaikkea juhlistamaan tämän vuoden palkintoehdokkaita.
Ainutlaatuista kulttuuri- ja ympäristötyötä
Pohjoismaiden neuvoston viittä palkintoa tavoittelee yhteensä 52 teosta, aloitetta ja taiteilijaa. Niiden joukossa on romaaneja, novelleja, kuvakirjoja ja runokokoelmia, on pitkiä esikoiselokuvia ja yksi dokumenttielokuva, on viulisteja, laulajia ja huuliharppukvartetti sekä kudottuja villapaitoja, rumiksi menneitä vihanneksia ja yksi maailman vaikutusvaltaisimmista teineistä.
Viidelle voittajalle myönnetään Nordlys-palkintopatsas ja 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa). Vuoden 2019 palkintojen jakajat:
- Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon jakaa Ruotsin pääministeri Stefan Löfven.
- Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon jakaa kapellimestari ja aiempi palkinnonsaaja Susanna Mälkki.
- Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon jakaa ympäristöaktivisti Noura Berrouba.
- Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon jakaa näyttelijä Lene Cecilia Sparrok.
- Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon jakaa kirjailija Johannes Anyuru.
Koko kirjo kansallisromantiikasta popiin
Yleisö pääsee nauttimaan kirjallisuuskriitikko ja juontaja Jessika Gedinin johdolla ensiluokkaisista esityksistä, joista vastaavat Västerås Sinfonietta ja ylikapellimestari Cathrine Winnes, islantilainen Hugar-duo, suuren läpimurtonsa tänä vuonna tehnyt The Mamas -kuoroyhtye ja monet muut. Tuottaja Bosse Persson taustoittaa ohjelmaa näin:
– Olemme panostaneet paljon siihen, että kaikki palkinnonsaajat ja palkintoehdokkaat saavat kunnolla suitsutusta osakseen sekä salin puolelta että lavaesiintyjiltä. Seremoniaosuuksien lisäksi tarjoamme ruotsalaista ja pohjoismaista musiikkia ja viihdettä. Luvassa on kirjava kattaus aina klassisesta kansallisromantiikasta popiin, ja tilaisuudessa kantaesitetään myös tilausteos sellolle, sinfoniaorkesterille, elektroniikalle ja visualisoinneille. Varautukaa viihteen juhlaan!
Katso palkintojenjakotilaisuus SVT Playssä
Lähetys Tukholman Konserttitalosta alkaa kello 19.30 Ruotsin aikaa, ja se on nähtävissä kaikissa Pohjoismaissa SVT Playn kautta. Palkintojenjakotilaisuus lähetetään myös muiden Pohjoismaiden julkisen palvelun kanavilla. Katso lähetysajat paikallisista ohjelmatiedoista.
Tietoa Pohjoismaiden neuvoston palkinnoista
Pohjoismaiden neuvoston palkinnot ovat Pohjolan arvostetuimpia, ja ne saavat myös paljon kansainvälistä huomiota. Viidestä palkinnosta vanhin on kirjallisuuspalkinto, joka jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1962. Seuraavina tulivat musiikkipalkinto, ympäristöpalkinto, elokuvapalkinto sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto. Ehdokasasettelusta ja palkinnonsaajista päättävät viiden Pohjoismaan palkintolautakunnat.
Pohjoismaiden neuvoston palkinnot jaetaan samaan aikaan, kun Tukholmassa järjestetään Pohjoismaiden neuvoston 71. istunto. Istuntoon kokoontuu parlamentaarikkoja, pääministereitä, muita ministereitä ja oppositiojohtajia koko Pohjolasta käymään poliittista keskustelua.
Tietoa lehdistölle
Pohjoismaiden neuvoston tämänvuotiset palkinnot jaetaan Tukholman Konserttitalossa 29. lokakuuta. Palkintojenjakotilaisuuteen pääsy edellyttää akkreditoitumista istuntoon.