Pohjoismaiden valtiovarainministerit keskustelivat pohjoismaisen hyvinvointimallin tulevaisuudesta ja haasteista
Valtiovarainministerit olivat yksimielisiä siitä, että toimivat työmarkkinat ja korkea työllisyysaste ovat hyvinvoinnin edellytyksiä tulevaisuudessa.
– On erityisen tärkeää kehittää ratkaisumalleja, jotka lisäävät myös syrjäytyneiden ryhmien työllisyyttä, totesi kokouksen puheenjohtajana toiminut Tanskan valtiovarainministeri Claus Hjort Frederiksen.
Kokouksessa keskusteltiin Eurooppaan suuntautuvien pakolaisvirtojen sekä EU:n ja ETA:n avointen työmarkkinoiden synnyttämistä haasteista ja mahdollisuuksista Pohjolassa mutta myös näiden seurauksena tehtävistä talouspoliittisista linjauksista. Keskeiset yhteiset haasteet luovat tarpeen etsiä yhteisiä ratkaisuja ja oppia toistemme kokemuksista.
Makrotaloudelliset näkymät kansainvälisesti ovat edelleen epävarmoja. Talouskasvun kehitys Pohjoismaissa vaihtelee huomattavasti. Suomessa, Norjassa ja Tanskassa odotetaan heikkoa tai kohtalaista talouskasvua, kun taas Ruotsissa ja erityisesti Islannissa BKT:n odotetaan kasvavan nopeammin.
Kokous pidettiin Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuudessa, jonka puheenjohtajamaana Tanska toimii tänä vuonna.