Hyvästi Falkenberg (Farväl Falkenberg)
Elokuva kertoo viiden lapsuudenystävän viimeisestä kesästä Falkenbergissä. David kaipaa takaisin lapsuuteen, ja Holger ei halua koskaan muuttaa paikkakunnalta. Ystävykset pakenevat metsään ja merelle, kauaksi tulevaisuudesta.
Jesper palaa toistuvasti kotiin, ilman että kukaan olisi edes huomannut hänen olleen poissa. Jörgen rahoittaa Breakfast in bed -pitopalveluyrityksensä toimintaa asuntomurroilla. Aina pahantuulinen John taas uskoo pekonin tekevän hänet onnelliseksi.
Tulevaisuus häämöttää horisontissa, mutta kaikki heistä eivät pääse sitä näkemään.
"Halusin tehdä syvästi henkilökohtaisen ja lähes yksityisen elokuvan, jossa muistot ja fiktio sekoittuisivat – tarinan, joka kumpuaisi suoraan nostalgiasta ja halusta olla jälleen lapsi", nuori ohjaaja kertoo.
Ganslandt halusi ehdottomasti ohjata omia ystäviään ja oman elämänsä päähenkilöitä, jotta elokuvasta tulisi mahdollisimman aito ja jotta siitä välittyisi todellista tunnevoimaa. Täysin tämä ei kuitenkaan onnistunut:
"On vaikeaa ohjata lapsuudenystäviään ja kehottaa heitä olemaan oma itsensä. He kun tapaavat ajatella tietävänsä itse paremmin!"
Kriitikot ylistivät elokuvan vahvaa tunneviritystä ja kaunista kuvausta, josta vastasi Ganslandtin falkenbergiläinen lapsuudenystävä Fredrik Wenzel. Hän on myös toinen elokuvan käsikirjoittajista.
Hyvästi Falkenberg esiteltiin kansainväliselle yleisölle Venice Days -elokuvajuhlilla vuonna 2006, ja se on esitetty myös Toronton elokuvajuhlien Discovery-sarjassa.
Elokuva sai neljä ruotsalaista Guldbagge-ehdokkuutta vuonna 2006, ja nyt se on mukana karsintalistalla, jolta valitaan Euroopan elokuvapalkinnon ehdokkaat 2007.
Ohjaaja-käsikirjoittaja: Jesper Ganslandt
Ruotsin länsirannikolla vuonna 1978 syntynyt Jesper Ganslandt on ohjannut musiikkivideoita ja lyhytelokuvia. Hän on tehnyt myös leikkaajan ja ohjaajan töitä televisiolle. Ganslandt on itseoppinut elokuvantekijä, joka sanoo inspiroituvansa esimerkiksi Terence Malikin, Lars von Trierin, Ingmar Bergmanin, Gus van Santin ja Pedro Almodovarin tietyistä elokuvista.
Tuottaja: Anna Anthony
Vuonna 1971 syntynyt Anna Anthony tuli yli kymmenen vuotta sitten töihin Memfis Filmiin, joka on yksi Ruotsin suurimmista tuotantoyhtiöistä. Anthony aloitti tuotantoassistenttina ja eteni tuotantopäälliköksi, apulaistuottajaksi ja lopulta tuottajaksi.
Anthony toimi apulaistuottajana Lukas Moodyssonin elokuvissa Fucking Åmal ja Kimpassa. Vuonna 1999 hän tapasi Josef Faresin ja on tuottanut sen jälkeen tämän kolme pitkää elokuvaa Jalla! Jalla! (2000), Kopps (2003) ja Zozo (2005), joka sai Pohjoismaiden neuvoston viime vuoden elokuvapalkinnon.
Anna Anthony valittiin Ruotsin nousevaksi tuottajakyvyksi vuonna 2004.
Ohjaaja:
Jesper Ganslandt
Kuvaaja:
Kristian Bengtsson
Käsikirjoittajat:
Jesper Ganslandt ja Fredrik Wenzel
Näyttelijät:
Holger Eriksson, John Eriksson, Jörgen Svensson ja David Jonsson
Tuottaja:
Anna Anthony (Memfis Film)
Paikallinen levittäjä:
Sonet Distribution
Kansainvälinen myynti:
Trust Film Sales