Juhani Nuorvala

Nuorvala opiskeli säveltäjäksi Eero Hämeenniemen johdolla Sibelius-Akatemiassa. Sen jälkeen hän otti yksityistunteja Tristan Muraililta ja opiskeli Fulbright-stipendillä New Yorkin City Universityssa David Del Tredicin johdolla.

Siten myös spektrimusiikki kuuluu Nuorvalan innoituksen lähteisiin. Hän ei kuitenkaan luo lukuisista hyödyntämistään genreistä kollaaseja, vaan sulauttaa ne yhteen orgaanisiksi ja omaleimaisiksi sävellyksiksi.

Spektrimusiikin vaikutus on ilmeinen esimerkiksi teoksessa Pinta ja säe (1991), kun taas ensimmäisen jousikvarteton (1992) partituurissa on ohjeita, kuten ”Slow Boogie-Woogie” ja ”A Heavy Riff”.

Nuorvala on uuden monikulttuurisen ja urbaanin ajan lapsi, mikä näkyy mm. hänen ensimmäisen sinfoniansa Kellarisinfonian (1995–1996) nimestä. Sekä minimalismi että populaarinen rytmimusiikki ovat ilmeisiä innoituksen lähteitä ehdolle asetetussa teoksessa, jolla on kekseliäs nimi Beat Routes.

Beat Routes on lähinnä lyömäsoitinmusiikkia. Teos koostuu sähköisesti käsitellyistä ja/tai tuotetuista äänistä sekä sävelistä, joihin on yhdistetty akustisia lyömäsoittimia.

Metrisenä lähtökohtana on rockmusiikin klassinen ja yhdenmukainen 4/4-tahtilaji, josta käytetään myös nimitystä ”four to the floor”. Välillä tahtilajista poiketaan kuitenkin yllättävästi ja vallattomasti. Tästä varoitetaan jo teoksen alaotsikossa, jota Nuorvala on käyttänyt monissa yhteyksissä: ”3.75 to the floor”.

Tuloksena on rytmisesti kutkuttava teos, jonka syvemmät kerrostumat avautuvat vasta useiden kuuntelukertojen jälkeen.