Tarira
Nuoresta iästään huolimatta TARIRA on jo vakiinnuttanut nimensä Färsaarilla ja ulkomailla monien onnistuneiden esiintymistensä ansiosta.
Kuoro teki maaliskuussa 2005 Pohjoismaiden-kiertueen ja konsertoi mm. Kööpenhaminan Glyptoteket-museossa, Jomalan kirkossa Ahvenanmaalla (jossa kantaesitettiin ahvenanmaalaisen säveltäjän Kjell Friskin teos Herrens bön), Göteborgissa ja Tukholmassa.
Helmikuussa 2006 kuoro esitti renessanssimusiikkia Reykjavikin Kristuksen kirkossa pidetyssä konsertissa.
Kuoro on esiintynyt hyvin erilaisissa tilaisuuksissa, kuten Tanskan kuningattaren juhlallisissa edustustilaisuuksissa ja perinteisemmissä yhteyksissä, joista voidaan mainita säveltäjä Kristian Blakin kanssa tehty yhteistyö hänen Eyðstein og Arnhild -radio-oopperansa äänityksissä.
Tariran ohjelmisto on monipuolinen, mutta pääasiallisina kiinnostuksen kohteina ovat renessanssimusiikki ja moderni nykymusiikki. Kuoro on myös tilannut töitä useilta färsaarelaisilta säveltäjiltä.
Tämän vuoden elokuussa kuoro suuntaa Kööpenhaminaan levyttämään pohjoismaisia ja färsaarelaisia teoksia, joista julkaistaan kuoron ensimmäinen cd.