Snerting – Islanti

Valokuvaaja
Breki Samper, RVK Studios
Islantilainen elokuva ”Touch” (”Snerting”) on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2024 elokuvapalkinnon saajaksi.

Synopsis

Iäkäs leskimies Kristófer on pandemian puhjetessa tienhaarassa. Hän sulkee Islannissa pitämänsä ravintolan koronan vuoksi ja siksi, että hän tietää terveytensä heikkenevän. Lääkäri kehottaa Kristóferia hoitamaan keskeneräiset asiat, jos niitä sattuu olemaan. Niinpä mies päättää spontaanisti lähteä matkalle selvittämään mysteeriä, joka on piinannut häntä jo pitkään. 

Kun Kristófer oli 50 vuotta aiemmin opiskelemassa Lontoossa, hänen silloinen tyttöystävänsä, japanilainen Miko, katosi isänsä kanssa jäljettömiin. Kristófer ja Miko olivat kumpikin työskennelleet isän pitämässä Nippon-ravintolassa. Kun Kristófer tuli eräänä päivänä töihin, koko paikka oli tyhjillään ja suljettu, eikä kukaan tuntunut tietävän, mitä isälle ja tyttärelle oli tapahtunut. Kristófer oli murheen murtama, sillä hän ja Miko olivat olleet umpirakastuneita tuona vuoden 1969 värikkäänä kesänä, jolloin nuoret kapinoivat länsimaisen yhteiskunnan rakenteita vastaan kaikkine haaveineen ja pyrkimyksineen.  

Elokuva seuraa Kristóferin matkaa, joka vie hänet takaisin Lontooseen ja edelleen Japaniin etsimään vastauksia siihen, mitä oikeasti tapahtui. Samalla kuljetaan muistojen teillä 50 vuoden takaiseen aikaan, jolloin nuorella Kristóferilla ja Mikolla oli intohimoinen suhde. 

Perustelu

Ohjaaja Baltasar Kormákur kertoo tässä romanttisessa draamassa tarinan, jossa päähenkilön kauan sitten kadonneen rakkauden etsintä vie hänet tunteelliselle paluumatkalle oman elämän käännekohtaan ja fyysisesti toiselle puolelle maailmaa.  

Ohjaaja onnistuu harkitun lavastuksen, vahvojen visuaalisten elementtien ja kauniin kameratyöskentelyn avulla herättämään vakuuttavasti henkiin 1960-luvun Lontoon sekä nykyajan Islannin ja Japanin. Elokuvan hienovarainen musiikki tukee tehokkaasti ja herkästi näyttelijöiden erinomaisia suorituksia ja avittaa kerrontaa, joka paljastaa hitaasti nuoren rakkauden voiman ja sen, miten menneisyyden kauhujen herättämä pelko uhkaa heidän kukoistavan suhteensa haurasta alkua. 

Vaikka Baltasar Kormákur kuvaa traagista inhimillistä kokemusta, hän onnistuu jättämään yleisölle toiveikkaan ja liikuttuneenkin olon. 

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja – Baltasar Kormákur

Valmistuttuaan näyttelijäksi Islannin taideakatemiasta vuonna 1990 Baltasar Kormákurista tuli kymmeneksi vuodeksi maansa johtava nuori näyttelijä, Kansallisteatterin jeune premier. Teatterissa hän oppi arvostamaan klassikkoteoksia sekä näyttelijänä että kiitettynä ohjaajana. Vuonna 2000 Baltasar perusti oman tuotantoyhtiön ohjattuaan sitä ennen esikoiselokuvansa Reykjavik, 101:n, joka sai runsaasti palkintoja ja kansainvälistä menestystä. Siitä lähtien Baltasar Kormákur on keskittynyt aktiivisesti ja menestyksekkäästi elokuvantekoon ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Hän on yksi Euroopan tuotteliaimmista elokuvantekijöistä ja työskentelee Atlantin molemmin puolin. Baltasarin RVK Studios on Islannin suurin tuotantoyhtiö, ja se tuottaa pitkiä elokuvia ja tv-sarjoja sekä tarjoaa tuotantopalveluja.

Käsikirjoittaja – Ólafur Jóhann Ólafsson

Ólafur Jóhann Ólafsson on kirjoittanut useita kriitikoiden ylistämiä romaaneja, joita on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle ja jotka ovat saaneet lukuisia palkintoja. Lisäksi Ólafur Jóhann on toiminut johtotehtävissä viihde- ja teknologiateollisuudessa. Vuonna 1991 hän perusti Sony Computer Entertainmentin ja vastasi yhtiön toimitusjohtajana Sony PlayStationin menestyksekkäästä lanseerauksesta Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Myöhemmin hänestä tuli Time Warnerin varatoimitusjohtaja, joka vastasi useista toiminnoista, kuten strategiasta, liiketoiminnan kehittämisestä, kumppanuuksista, teknologiasta, fuusioista ja yritysostoista sekä kansainvälisestä toiminnasta. Hänellä oli keskeinen rooli yrityskaupassa, jossa Time Warner myytiin AT&T:lle vuonna 2018.

Tuottaja – Agnes Johansen

Agnes Johansen työskenteli 15 vuotta televisiossa RÚV:n ja Channel 2:n osto-, ohjelma- ja tuotantopuolella sekä myöhemmin Sagafilmin tuotantopäällikkönä, kunnes Baltasar Kormákur palkkasi Agnesin toisen pitkän elokuvansa Meren (2001) linjatuottajaksi. Sen jälkeen hän liittyi Baltasarin yhtiöön ja on tuottanut aktiivisesti pitkiä elokuvia sekä televisiosarjoja, jotka otettiin yhtiön ohjelmistoon vuonna 2012. Agnes Johansenin tuotannoista voidaan mainita elokuvat Rikospaikka Jar City (2006), Syvyys (2012), Virgin Mountain (2015) ja Against the Ice (2022) sekä tv-sarja Katla (2021). 

Alkuperäisnimi: Snerting 

Kansainvälinen nimi: Touch 

Ohjaaja: Baltasar Kormákur 

Käsikirjoittajat: Ólafur Jóhann Ólafsson, Baltasar Kormákur 

Tuottajat: Agnes Johansen, Baltasar Kormákur 

Tuotantoyhtiö: RVK Studios 

Levittäjät: Focus Features, Universal 

Ensi-iltapäivä kotimaassa: 29.5.2024 

Pituus: 120 minuuttia