Färsaaret ensimmäistä kertaa CSW:n kokouksessa
Vuoden teema
Naisten asemaa käsittelevän toimikunnan teemana on tänä vuonna tasa-arvon ja kestävän yhteiskuntakehityksen välinen yhteys. Eydgunn Samuelssonille kytkentä on itsestään selvä.
– Mielestäni on tärkeää, että myös Färsaaret voivat sanoa mielipiteensä ”equal rights” -asioista. Muotoilemme parhaillaan Färsaarilla entistä järjestelmällisempää tasa-arvopolitiikkaa, joten tulin tänne noutamaan inspiraatiota, kertoo Färsaarten puoli vuotta toiminnassa olleen hallituksen ministeri Eydgunn Samuelsson.
Hänen mukaansa työmarkkinoiden jakautuminen sukupuolen mukaan aiheuttaa Färsaarilla suuria ongelmia. Puolet naisista työskentelee osa-aikaisesti, ja siksi heidän tulonsa ovat hyvin alhaiset.
– Monet färsaarelaiset naiset lähtevät Tanskaan opiskelemaan ja hankkivat siellä miehiä paremman koulutuksen. Hyvin koulutetut naiset eivät kuitenkaan palaa Färsaarille yhteiskunnan ja työmarkkinoiden patriarkaalisuuden vuoksi.
Tasa-arvo on kestävän kehityksen edellytys
– Tasa-arvo onkin sen vuoksi Färsaarten kestävän yhteiskuntakehityksen edellytys, Eydgunn Samuelsson sanoo. Väestönkehitykseen liittyvä haaste ovat mittava. On tärkeää saada naiset palaamaan Färsaarille. Hallitus laatii parhaillaan toimintasuunnitelmaa työmarkkinoiden tasa-arvoisuuden lisäämiseksi. Miesten osuus vanhempainlomasta on siinä ratkaisevassa asemassa. Hallitus pidensi hiljattain isyysloman pituutta kahdella viikolla. Myös sukupuolistereotyyppisiä koulutusvalintoja selvittävä yhteispohjoismainen kartoitus Piger i STEM (tytöt STEM-aloilla) on keskeisessä asemassa, kun Färsaarten hallitus laatii uutta toimintasuunnitelmaansa.
– Kestävä kehitys ja tasa-arvo kulkevat todellakin käsi kädessä, Eydgunn Samuelsson toteaa.