Pohjoismaiden ja Baltian yhteinen digitalisaatiota käsittelevä ministerikonferenssi
– Pohjoismaat ja Baltia ovat digitalisaation kärkimaita Euroopassa. Maiden välinen tiiviimpi yhteistyö voi tuoda lisäarvoa, luoda lisää työpaikkoja ja parempia palveluita maiden kansalaisille, sanoo Jan Tore Sanner.
Digital North -konferenssiin osallistuu digitalisaatiosta vastaavia ministereitä eri Pohjoismaista ja Baltiasta sekä alueen elinkeinoelämän edustajia. Lisäksi konferenssiin osallistuu korkean tason edustajia OECD:stä ja EU:n komissiosta. Päivien aikana keskustellaan digitaalisesta muutoksesta, julkisista digipalveluista, älykkäistä yhteiskunnista, jakamistaloudesta sekä tiiviimmästä poliittisesta yhteistyöstä digitalisaation parissa Pohjolassa ja Euroopassa.
Parempi alueellinen yhteistyö digitalisaation edistämisessä voi vahvistaa niin yksittäisten maiden kuin koko pohjoisen alueen kilpailukykyä.Parempi alueellinen yhteistyö – vahvempi kilpailukyky
– Parempi alueellinen yhteistyö digitalisaation edistämisessä voi vahvistaa niin yksittäisten maiden kuin koko pohjoisen alueen kilpailukykyä, Frank Bakke-Jensen sanoo.
Useissa tutkimuksissa on tuotu esiin, että Pohjoismaiden entistä vahvemmassa digialan yhteistyössä on paljon potentiaalia. Kun vielä Baltian maatkin otetaan mukaan yhteistyöhön, sen vaikutukset maiden talouteen ja hyvinvointiin ovat entistä merkittävämmät.
– Norja on digitalisaation kärkimaita. Samaan aikaan muut Pohjoismaat ja Baltian maat ovat meitä parempia muilla aloilla, joten kaikki hyötyvät entistä tiiviimmästä yhteistyöstä, Sanner sanoo.
Digital North
Norja on vuonna 2017 pohjoismaisen hallitusyhteistyön puheenjohtajamaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun digitalisaatio nostetaan esiin tällä poliittisella tasolla.
Digital North -konferenssin järjestää Norjan kunta- ja uudistusministeriö yhteistyössä Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Nordic Innovationin kanssa.