Margot Wallström osallistuu Pohjoismaiden neuvoston teemaistuntoon

28.03.17 | Uutinen
Margot Wallström
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org
Pohjoismaiden neuvosto ja kolme pohjoismaista yhteistyöministeriä keskustelevat Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain suhteista neuvoston teemaistunnossa Tukholmassa 4. huhtikuuta. Ministereistä mukana ovat Ruotsin yhteistyöministeri Margot Wallström, Norjan Frank Bakke-Jansen ja Ahvenanmaan Nina Fellman.

Teemakeskustelun otsikkona on Pohjoismaat ja USA – yhteistyön uudet edellytykset. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikot pääsevät keskustelemaan ministerien kanssa ajankohtaisista ulkopoliittisista asioista ja maailmantilanteesta sitten Yhdysvaltain presidentin vaihtumisen.

– Meidän on tehtävä läheistä yhteistyötä pohjoismaisten naapuriemme kanssa, jotta voisimme yhdessä osoittaa Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain yhteiset edut muun muassa kauppa- ja turvallisuuspolitiikassa, toteaa Margot Wallström, joka on myös Ruotsin ulkoministeri.

Teemakeskustelu alkaa Ruotsin valtiopäivien Förstakammarsalenissa kello 10, ja ministerien pitämien lyhyiden puheenvuorojen jälkeen jatketaan parlamentaarikoiden puheenvuoroilla ja vastauspuheenvuoroilla.

Keskustelu lähetetään Ruotsissa suorana SVT Forum -kanavalla, ja sitä voi katsoa myös suoratoistona verkossa. Teemakeskustelun jälkeen istunto jatkuu Förstakammarsalenissa ja päättyy kello 15.

Keskustelu ja teemaistunto ovat medialle avoimia. Ministereillä ei ole varsinaista lehdistötilaisuutta, mutta keskustelun päätyttyä noin 11.30 he vastaavat lyhyesti median kysymyksiin Förstakammarsalenin edustalla.

Margot Wallströmin lehdistökontakti on Erik Wirkensjö, +46 70 317 6471, erik.wirkensjo@gov.se.

Frank Bakke-Jensenin lehdistökontakti on Siri R. Svendsen, +47 976 87 801, siri.svendsen@mfa.no.

Muihin tiedusteluihin vastaa tiedottaja Matts Lindqvist, +45 2969 2905, matlin@norden.org.