Min arv bor i dig – Tanska

Valokuvaaja
Sonntag Pictures
Tanskalainen dokumentti ”The Son and the Moon” (”Min arv bor i dig”) on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2024 elokuvapalkinnon saajaksi.

Synopsis

The Son and the Moon kuvaa tanskalais-iranilaisen elokuvantekijän Roja Pakarin rohkeaa ja rehellistä kuusivuotista matkaa, johon mahtuu syöpää, rakkautta ja valtava projekti: hänen perheensä dramaattisen historian kartoittaminen. Lopputulos on eksistentiaalista ja pidäkkeetöntä runoutta, jota tulkitsee kameran edessä ja takana oleva unohtumaton nainen. 

Roja Pakari kohtaa 36-vuotisen elämänsä haastavimman jakson, kun hän odottaa esikoistaan Oskaria ja saa samalla kuulla sairastavansa syöpää. Hänestä tulee parantumattomasti sairas pienen lapsen äiti, joka yrittää löytää itsensä. The Son and the Moon kuvaa Pakarin dramaattista matkaa, jonka aikana hän dokumentoi rehellisesti arkeaan ja ajatuksiaan sairaudesta, joka saattaa viedä häneltä kaiken. Miten elämää ylipäätään tulisi elää, kun oma kallisarvoinen aika maapallolla saattaa loppua ennenaikaisesti? Roja Pakari ei sääli itseään. Hän pyrkii olemaan läsnä ja kartoittamaan iranilaista perintöään ja perheensä dramaattista historiaa. Se sai uuden käänteen, kun hänen poliittisesti aktiiviset vanhempansa pakenivat Iranista vallankumouksen jälkeen ja päätyivät Tanskaan. 

The Son and the Moon on kaikkea muuta kuin kuoleman varjostama elokuva. Se on yllättävä rakkaustarina ja rohkea (oma)kuva naisesta, joka on äiti, vaimo, tytär ja ennen kaikkea taiteilija. 

Perustelu

Kun syöpäsairas elokuvaohjaaja kuvaa omaa parantumatonta sairauttaan ja perhe-elämäänsä, lopputuloksesta voisi helposti tulla liian yksityinen. Tämä ei päde The Son and the Moon -elokuvaan. Roja Pakari luo tilanteestaan unohtumattoman elokuvallisen kirjeen, joka on osoitettu hänen pojalleen. Pakarin pyrkimykset välittää elämäntarinaansa kuusivuotiaalle Oskar-pojalle ovat tavattoman koskettavia, ja elokuva on elämänmyönteinen tarina ihmisenä olemisesta. Kyse on paljosta muustakin kuin syövästä ja surusta, nimittäin perhe-elämästä, äitiydestä, kahden kulttuurin välissä elämisestä sekä toivosta ja perinnöstä, jonka jätämme seuraavalle sukupolvelle. 

Äidin ja pojan väliset kohtaukset ovat sydäntä särkeviä muuttumatta silti banaaleiksi. Poika ei tietenkään ymmärrä tilanteen vakavuutta ja katsoo sairaalasängyssä olevaa äitiään kuin vierasta. Kohtaukset ovat aitoja, riisuttuja ja vavahduttavia. Tyylillisesti elokuva on erittäin onnistunut yhdistelmä rujoa videopäiväkirjaa ja runollisen esseististä yritystä löytää konkreettinen ja metaforinen Iran, josta Pakari on kotoisin ja jonka hän toivoo välittävänsä pojalleen. Elokuva on myös monitahoinen tutkimusmatka nykyisyyteen, menneisyyteen ja tulevaisuuteen – sarja kiteytettyjä ajankuvia: kuva nykyhetkestä, johon Pakari yrittää osallistua niin kauan kuin se vielä on mahdollista, kuva menneisyydestä, jonka hän pelkää katoavan mukanaan, ja kuva tulevaisuudesta, jonka poika joutuisi kohtaamaan ilman häntä. 

The Son and the Moon on rehellinen taideteos, joka ei koskaan typisty navankaiveluksi. Se esittää kysymyksiä, asettaa itsensä alttiiksi ja tarjoaa sekä Oskarille että yleisölle uusia välineitä itseymmärrykseen. 

Ohjaaja ja käsikirjoittaja – Roja Pakari

Roja Pakari valmistui Tanskan kansallisesta elokuvakoulusta vuonna 2015. Hän työskenteli vuosina 2013–2017 useissa palkituissa pitkissä elokuvissa, muun muassa Eva Mulvadin ohjaamassa dokumentissa Love Child – Yhdessä aina. Hän on myös ohjannut ja tuottanut lukuisia musiikkivideoita ja televisio-ohjelmia sekä toiminut mentorina nuorten aikuisten projekteissa. 

Roja Pakari ja hänen perheensä pakenivat Iranin islamilaista vallankumousta 1980-luvulla ja saivat turvapaikan Tanskasta. The Son and the Moon on hänen pitkä esikoisohjauksensa. 

Ohjaaja – Emilie Adelina Monies

Emilie Adelina Monies on tanskalainen elokuvaohjaaja, joka asuu Oslossa ja Kööpenhaminassa. Hän on valmistunut Tanskan taidevalokuvauskoulu Fatamorganasta sekä Norjan elokuvakoulusta ja tekee käsitteellisiä dokumenttielokuvia. Monies on toiminut tuotantoassistenttina useissa dokumenttielokuvissa, joista voidaan mainita Cherry Tale (2019), School of Seduction (2019), Aquarela (2018) ja tuleva The Missing Films. Lisäksi hän on työskennellyt kuvaajana elokuvissa I Walk (2020) ja Gina Jaqueline – Caught in a Dream (2018).

Käsikirjoittaja – Denniz Göl Bertelsen

Denniz Göl Bertelsen on leikkaaja ja käsikirjoittaja. Hän valmistui leikkaajaksi Tanskan kansallisesta elokuvakoulusta vuonna 2017 ja on leikannut useita dokumenttielokuvia, kuten Oscar-ehdokkaana olleen The Caven (2019). Bertelsen debytoi käsikirjoittajana dokumenttielokuvalla Kandis for Life (2021), jonka hän myös leikkasi.

Tuottaja – Sara Stockmann

Sonntag Picturesin perustaja ja tuottaja Sara Stockmann on tuottanut yli 30 dokumenttielokuvaa ja -sarjaa vuodesta 2005 lähtien. Useat niistä on palkittu kansainvälisesti – muun muassa Janus Metzin Cannesissa ja Emmyllä palkittu dokumenttielokuva Armadillo ja Oscar-ehdokkaana olleen ohjaaja Elvira Lindin Tribeca-palkittu Bobbi Jene. Sara Stockmann sai vuonna 2024 Ib-prisen-palkinnon, jonka Tanskan elokuvaohjaajien yhdistys myöntää rohkeille, innovatiivisille ja anarkistisille kotimaisille elokuvatuottajille. Sara Stockmann on Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsen.  

Alkuperäisnimi: Min arv bor i   

Kansainvälinen nimi:  The Son and the Moon  

Ohjaajat: Roja Pakari, Emilie Adelina Monies 

Käsikirjoittajat: Roja Pakari, Denniz Göl Bertelsen 

Tuottaja: Sara Stockmann 

Tuotantoyhtiö: Sonntag Pictures 

Levittäjä:  Sonntag Pictures 

Ensi-iltapäivä kotimaassa: 18.3.2024 

Pituus: 94 minuuttia