Kulttuuriministerit tukevat Pohjoismaiden elävää musiikkia
Musiikkipanostus 2017–2019
Ohjelmalla pyritään saamaan pohjoismaisille artisteille lisää pohjoismaisia esiintymispaikkoja ja tukemaan siten artistien uramahdollisuuksia sekä maiden musiikkivientiä. Tavoitteena on myös vahvistaa musiikkitapahtumien järjestäjien pohjoismaista verkostoa ja varmistaa uusien kykyjen kehittyminen Pohjoismaissa. Kolmanneksi pyritään vahvistamaan pohjoismaisen musiikin identiteettiä varsinkin nuorten keskuudessa. Pohjoismainen kulttuurirahasto on suunnitellut musiikkipanostusta kuluneet 1,5 vuotta, ja se julkistetaan joulukuussa 2016. Kulttuurirahasto varaa kolmivuotiselle panostukselle erillisen tukipotin.
Nordic Matters
Tasan vuosi sitten Pohjoismaiden kulttuuriministerit myönsivät tukea Lontoon Southbank Centressä vuonna 2017 järjestettävälle Nordic Matters -festivaalille, ja nyt brittijärjestäjät ovat paljastaneet ensimmäiset vahvistuneet taiteilijanimet. Kulttuuriministerit ovat tulevasta ohjelmasta innoissaan:
– Pohjoismaiden ministerineuvosto on ylpeä voidessaan tehdä Southbank Centren kanssa yhteistyötä Nordic Mattersin toteuttamiseksi. Tämä on oivallinen tilaisuus pohjoismaisen taiteen ja kulttuurin edistämiseen ja esittelyyn Pohjolan ulkopuolella – varsinkin tasa-arvon, kestävän kehityksen ja lasten ja nuorten näkökulmasta. Nordic Mattersin keskeinen osatekijä on kulttuurivaihto pohjoismaisten ja brittiläisten taiteilijoiden sekä yleisön välillä, kulttuuriministerit toteavat.
Pohjoismaiden kulttuuriministerit valitsivat marraskuussa 2015 Lontoon Southbank Centren uuden pohjoismaisen taide- ja kulttuuripanostuksen toteutuspaikaksi useiden kansainvälisten hakijoiden joukosta. Southbank Centre on painottanut Nordic Mattersin ohjelmasisällön suunnittelussa keskeisiä pohjoismaisia teemoja, kuten leikkisyyttä, kestävää kehitystä ja tasa-arvoa, ja pohjoismaisesta ohjelmasta tulee Southbank Centren vakituisen kulttuuritarjonnan keskeinen osa.
Nordic Matters polkaistaan virallisesti käyntiin 13. tammikuuta, jolloin Pohjoismaiden kulttuuriministerit osallistuvat Lontoossa pidettäviin avajaisiin yhdessä brittikollegojensa kanssa.
- Ks. Southbank Centren Nordic Matters -uutinen.