Suuri pohjoismainen ilmastotaisto käynnissä!
Oppilaat kilpailevat opettelemalla aivan konkreettisesti kestävämpiä elämäntapoja. Luokat muun muassa mittaavat lämmön-, veden- ja energiankulutuksensa kilpailujakson aikana, ja ne, jotka onnistuvat vähentämään kulutustaan eniten, saavat luonnollisesti pisteitä suorituksestaan.
Paitsi että ilmastotaisto on kilpailu, kunnianhimoisen hankkeen tavoitteena on myös levittää tietoa. Ilmastotaiston verkkosivuilla on runsaasti oppimateriaalia, joka on tarkoitettu luonnontieteiden ja yhteiskuntaopin opetukseen.
Kilpailu järjestetään osana Norden i skolan -hanketta, ja se kuuluu Pohjoismaiden ministerineuvoston vihreän kasvun panostuksiin. Tavoitteena on saada mahdollisimman monta pohjoismaalaista koulua ja luokkaa osallistumaan ja siten levittää kiinnostusta ja osaamista energia- ja ympäristöasioissa.
Kilpailu päättyy Pohjolan päivänä 23. maaliskuuta 2015. Kilpailun aikana jaetaan sekä kansallisia että pohjoismaisia palkintoja.